Kidutuksen kriminalisointia koskeva lausunto
SUOMEN TUOMARILIITTO – FINLANDS DOMAREFÖRBUND ry
18.8.2008
OIKEUSMINISTERIÖLLE
Asia
Lausunnon antaminen kidutuksen kriminalisointia koskevasta työryhmämietinnöstä 2008:1
Yleistä
Mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi erityinen kidutustekoa koskeva rangaistussäännös sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevaan rikoslain 11 lukuun. Aiemmin vastaavaa säännöstä ei ole rikoslaissa ollut, vaan kidutusta on koskenut ainoastaan vuonna 1995 kumottu tunnustukseen kiduttamisen kriminalisointi. Säännöksen taustalla on yhtäältä tarkoitus saattaa Suomen rikoslaki tältä osin yhteneväiseksi kansainvälisten sopimusten kanssa ja toisaalta tarkoitus korostaa kidutuksen erityistä moitittavuutta.
Lausunto
Suomen Tuomariliitto – Finlands Domareförbund ry esittää lausuntonaan työryhmän mietinnöstä seuraavaa.
Mietinnön kansainvälisessä vertailussa selostetuin tavoin kysymys erillisien kidutusrikoksen säätämisen tarpeesta on ratkaistu eri tavoin. Kysymys on viime kädessä poliittisesta harkinnasta, johon Tuomaliitolla ei ole tarvetta ottaa voimakasta kantaa.
Kidutus on ihmisarvoa erityisen syvällisesti loukkaava rikos ja sen vuoksi erityisen sitä koskevan kriminalisoinnin sisällyttämistä rikoslakiin on pidettävä lähtökohtaisesti perusteluna. Vaikka kysymys Suomen oloissa lienee niin sanotusta symbolisesta rikosoikeudesta, kidutus on noussut kansainvälisellä tasolla merkittäväksi keskustelunaiheeksi.
Edellä mainitun perusteella Tuomariliitto pitää kidutuksen kriminalisointia sinänsä kannatettavana. Lakiehdotus on kuitenkin sisällöllisesti muutamassa kohdin ongelmallinen.
Ehdotuksen taustalla ovat kansainväliset esikuvat. Niiden laatimis-ja esitystapa poikkeaa huomattavasti Suomen rikoslain kokonaisuudistuksen kirjoitustavasta. Tästä syystä ehdotettu tunnusmerkistö siirrettynä suoraan osaksi Suomen rikoslakia jää avoimeksi ja siten tulkinnanvaraiseksi. Tulkinta vaatii laajaa perehtymistä esikuviensa tulkintaperiaatteisiin ja oikeuslähteisiin.
Jos säännöksiä sovelletaan ns. kriisitilanteessa tapahtuneisiin tekoihin, suomalainen tuomioistuin on tosiasiassa vaihtoehtoinen oikeuspaikka kansainväliselle rikostuomioistuimelle tai muulle vastaavalle toimielimelle. Tällaista varsin epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta tilannetta varten ei ole järkevää laatia oman kansallisen rikoslakimme sääntelytekniikkaa noudattavaa rikosoikeudellista säännöstä. Sellaisen soveltaminen voisi jopa olla käytännössä vaikeampaa kuin kansainväliseen käytäntöön perustuvien säännösten soveltaminen ja voisi johtaa muualla kummastusta herättäviin lopputuloksiin. Muualla hankituissa selvityksissä ja virka-aputeitse saaduissa tiedoissa on päähuomio kiinnitetty kansainvälisen sääntelyn kannalta relevantteihin seikkoihin. Tällaiset asiat olisivat muutoinkin luonteeltaan poikkeuksellisia ja kansainvälisen käytännön selvittäminen olisi muutoinkin tarpeellista asian käsittelylle. Siten säännöksen soveltaminen kriisitilanteessa tai muissa poikkeuksellisissa olosuhteissa tapahtuneisiin tekoihin ei todennäköisesti osoittautuisi erityiseksi ongelmaksi.
Myöskään säännöksen soveltuminen viranomaistoimintaan ei todennäköisesti aiheuttaisi käytännön ongelmia. Ehdotetun säännöksen 2 momentissa tarkoitettu niin sanottu esimiesvastuu vaikuttaa perusteeltaan suomalaiseen rikosoikeusjärjestelmään ja tulkintaperinteeseen vaikeasti sovitettavissa olevalta. Meillä on vastikään uudistetut osallisuussäännökset ja virkavastuuta koskeva tuore sääntely. On syytä tarkoin harkita, onko voimassa olevassa sääntelyssä sellaisia aukkoja, että sääntelytekniikaltaan kovin erilainen laki on tarpeen.
Ehdotuksen mukaan säännöksen mukainen tekijäpiiri on kuitenkin rajoittamaton. Oikeuskäytännössä on esiintynyt tekoja, joissa esimerkiksi anastusrikoksista suivaantuneet asianomistajat, harkitsematon nuorisojoukko tai seksuaalirikoksen uhrin läheiset ovat ryhtyneet tekoihin, joihin saattaisi tulla sovellettavaksi nyt ehdotettu sääntely. Ehdotettu sääntely on sanamuodoltaan varsin väljä. On olemassa vaara, että se tulisi sovellettavaksi edellä mainitun kaltaisissa tapauksissa siten, että ankara minimi johtaisi yleisen oikeustajun kannalta kestämättömiin lopputuloksiin.
Jotkut edellä kuvatut teot ovat osoittautuneet niin vakaviksi, että niistä tuomitut rangaistukset ylittävät ehdotetun minimirangaistuksen. Siten niiden kohdalta ei liene kovin merkittävää, sovelletaanko ehdotettuja säännöksiä vai nykyisiä pitäen teon kidutuksenluonteisuutta rangaistusta ankaroittavana seikkana. Oikeuskäytännössä on myös käsitelty tekoja, joissa rikoksiin syyllistyneet henkilöt ovat kohdistaneet esimerkiksi rikoskumppaneihinsa hyvin vakavia kidutuksenluonteisia tekoja. Niidenkin osalta nykyiset säännökset ovat johtaneet ankariin rangaistuksiin eikä nimikkeen muutos ole tämän takia tarpeen. Kaikki tuomioistuimissa käsitellyt tapaukset eivät kuitenkaan ole olleet niin vakavia.
Esityksen perusteluista ei ilmene, että Suomessa tapahtuviin ns. tavallisten kansalaisten tekemiin rikoksiin sovellettavassa lainsäädännössä tai ratkaisukäytännössä olisi sellaisia aukkoja tai katvealueita taikka muita epäkohtia, että muutos olisi tarpeen. Jos tällaisia tilanteita tulee esiin, jatkovalmistelussa olisi syytä kidutusrikoksen laajan soveltamisalan sijasta harkita mahdollisten epäkohtien korjaamiseksi rangaistuksen mittaamista koskevien säännösten tai yksittäisten rikostunnusmerkistöjen tarkistamista. Itse kidutusrikos tulisi säätää tekijäpiiriltään tai olosuhteiltaan suppeana.
Tuomariliitto ei pidä tarpeellisena poikkeavaa syyteoikeuden järjestelyä eikä terrorismirikoksia koskevien säännösten muuttamista.
Lausunnon valmistelu
Lausunnon valmistelusta ovat vastanneet Tuomariliiton puheenjohtaja Tapani Vasama sekä sen oikeuspoliittisen valiokunnan sihteeri Anu Juho ja jäsen Valtteri Kartio. Lausuntoa on käsitelty Tuomariliiton oikeuspoliittisessa valiokunnassa ja hallituksessa 18.8.2008.